Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi SoteDigi Oy:n roolin kehittämisestä lähivuosina

Talouspoliittinen ministerivaliokunta on puoltanut valtion omistaman valtakunnallisen yhtiön SoteDigi Oy:n ja sen erityistehtävän säilymistä monialaisena. Yhtiön nimi muutetaan kuvaamaan neutraalimmin sen toimialaa ja yhtiö rakentaa yhteistyömallin asiakasryhmien kanssa. Yhtiön toiminta rahoitetaan pääosin valtionrahoituksella vuosina 2020-2022.

Yhtiön pääomasta palautetaan valtion talousarvioon 57 miljoonaa euroa, josta osoitetaan sosiaali- ja terveysministeriön käytettäväksi 50 miljoonaa euroa yhtiöltä hankittaviin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin sekä sisäministeriön käytettäväksi 7 miljoonaa euroa yhtiöltä hankittaviin pelastustoimen palveluihin. Lisäksi talousarvioon tuloutetaan Maakuntien ICT-palvelukeskus Oy:n purkamisen yhteydessä arviolta 15 miljoonaa euroa, joka osoitetaan valtiovarainministeriön käytettäväksi yhtiöltä hankittaviin julkisen hallinnon ICT-palveluihin.

Yhtiön nimen muuttamisesta ja pääoman palauttamisesta päätetään varsinaisessa yhtiökokouksessa kesäkuussa. Samassa yhteydessä yhtiöjärjestykseen kirjataan yhtiön toiminnan voittoa tavoittelematon luonne.

Yhtiön sisältökysymyksistä vastaavat ministeriöt sopivat talousarviorahoituksen puitteissa yhtiön kanssa olemassa olevien ja uusien tehtävien ja hankkeiden tavoitteista ja ohjelmien rahoituksesta vuosille 2021-2023. Yhtiön omistajaohjaajana jatkaa valtiovarainministeriö. Substanssiministeriöiden asiantuntemus yhtiön omistajaohjauksessa huomioidaan perustettavassa omistajaohjauksen yhteistyöryhmässä.

Yhtiö kehittää liiketoimintaansa palvelujen tuottavuuden ja vaikuttavuuden edistämiseksi. Yhtiölle annetaan tehtäväksi selvittää omistaja-asiakkuuden ja ansaintalogiikan laajentamisen tarkoituksenmukaisuutta yhdessä alueellisten toimijoiden kanssa ennen maakuntien perustamista. Valtiovarainministeriö tuo selvityksen perusteella tehdyt johtopäätökset ja vaihtoehdot yhtiön omistusrakenteesta ja liiketoimintamallista tai tilannekatsauksen selvityksestä talouspoliittiseen ministerivaliokuntaan viimeistään keväällä 2021.

SoteDigi Oy ja Vimana Oy yhdistyivät 1.2.2020 lukien liiketoimintakaupalla, jossa SoteDigi Oy hankki Vimana Oy:n koko liiketoiminnan. Valtakunnallisen yhtiön erityistehtävänä on osana julkisen sektorin kokonaisuutta kehittää ja tukea sosiaali- ja terveydenhuollon, pelastustoimen ja muiden toimialojen tuottavuutta ja vaikuttavuutta parantavia kansallisia digitaalisia palveluja ja niiden käyttöönottoa sekä viranomaisten kansallisten sähköisen asioinnin palvelujen hyödyntämistä. Lisäksi yhtiö edistää julkisen hallinnon ICT:n integraatiota ja yhteentoimivuutta, tiedolla johtamista sekä asiakaslähtöisiä ja kustannustehokkaita palveluja ja tulevaisuuden digitalisaatiota.

SoteDigi Oy:n ja Vimana Oy:n perustaminen liittyi alun perin edellisen hallituksen maakunta- ja sote -uudistuksen valmisteluun. Yhtiön ylläpitovastuulla on muun muassa kaksi kansallisesti merkittävää asukkaiden sote-palvelua (Omaolo-palvelu ja 116 117-päivystysapu).

Tutustu tarkemmin:

Talouspoliittinen ministerivaliokunta 9.6.2020
VM:n, STM:n ja SM:n muistio

Lisätietoja:
Hallitusneuvos Salla Kalsi, valtiovarainministeriö, puh. 0295 530 430, salla.kalsi(at)vm.fi
Johtaja Minna Saario, sosiaali- ja terveysministeriö, puh. 0295 163 146, minna.saario(at)stm.fi
Hallituksen puheenjohtaja Timo Lepistö, puh. 0400 821 815, timo.lepisto(at)sotedigi.fi

Arkisto